Kevään tullessa ja auringon paistaessa minulle ainakin tulee ihan kauhea kodin laittamis vimma. Tänään se sitten iski. Meillä on eteisessä ollut siitä asti kun muutettiin, eli kohta 5 vuotta sellainen ihan kauhea, pyökin värinen kaappi, joka oli vielä rikkikin. Mutta jostain syystä se on vaan saanut olla siinä. Eipä tiennyt kaappi vielä aamulla, että se oli sen viimeinen päivä. Otin ja purin se osiin ja heitin pihalle. Eihän se lopputulos mikään kauhean nätti ole, mutta parempi kuin entinen. Kaapin takaa paljastui ikkuna :O ja laittamattomattomat seinät. Nyt meillä on sitten eteisessä seinät cyprokilla ja kivasti tasoitekin näkyy :D Mutta ihana se silti on kun luonnonvalo pääsee sisään. Ennen tila oli sellainen pimeä putka. Tähän ikkunan kohtaan tulee sitten remontin yhteydessä ulko-ovi.
Lastenvaatteita, lastenvaatteita. Käytiin serkkutytön kanssa pieni ostosreissu heittämässä Joensuuhun lauantaina ja sen tulosta seuraavaksi.
Farkkuhaalarit, shortsimallia Mikolle ja ihanan keltainen body Lukalle H&Mltä
Valkoiset housut, joissa lahkeen lyhennys mahdollisuus kesäksi Mikolle. Tosi järkevä väri valinta 2-vuotiaalle pojalle :D ja sitten perus KappAhlin vihreät colleget myös Mikolle
Paidat Mikolle ja body Lukalle. Kaikki KappAhlista.
Lindexin ihana liskotakki Lukalle kesäksi
Mikolle NameItin collegetakki. Tämän sain kun palautin saman Nameitin paidan jo toisen kerran rikki menneen napin takia. Myyjä ei kehdannut antaa enää samanlaista paitaa vaan antoi tämän takin. No kävi minulle :)
Tämä ei ole enää ostosreissun antimia, vaan Lingon&Blåberin lastenvaatekutsujen. Ihana viidakkobody Lukalle.
Nämä taas ovat nettishoppailun tulosta. Super siistit KikKidin uimahousut Mikolle. Harmi vaan kun iho on niin huonona ettei uimaan pääse :( No jospa sitten kesällä.
--------------------------------------
Äitin pieni prinsessa. Tykkään niin kovasti tuosta minun prinsessa hatusta, että varmaan pitää hälle se antaa. On kyllä vielä hurjan suuri, vaikka kuvasta ei siltä näytäkään.
Prinsessa sai uuden polkupyörän eilen <3 Hassu tyyppi, kuvitteli osaavansa ajaa sillä kerta heitolla. Ja sitten kun ei onnistunutkaan niin otti ja heitti kypärän hietikolle ja kävi autotallista hakemassa Plaston muovisen mopon. No jospa odotellaan vähän aikaa hermojen kehittymistä ennen uutta kokeilua.


Ihania ostoksia, toi L&B:n viidakkobody on tosi herkku!
VastaaPoistaJa niin suloinen prinsessa-polkupyöräilijä :D